Tietoa meistä
Musiikin ammattilaisten syksyllä 1997 perustama osuuskunta

Tervetuloa Suomalaisen Musiikin Osuuskunta SMOKin kotisivuille

Tuotamme sisältöjä musiikki- ja kulttuurialan koulutuksiin kuten Viihde ja kulttuuribusiness-koulutus VIPA14, joka oli järjestyksessään jo 15. Kurssi päättyi 2.6.2015.
Koulutus järjestetään Espoossa Omnian oppilaitoksessa. Nykyisen taloudellisen tilanteen ja hallituksen koulutusrahojen leikkauksien vuoksi uusi Vipa15 ei alkanut syksyllä. Seuraa tilannetta vuonna 2016, jos rahoitus löytyy, niin kurssi alkaa syksyllä 2016.

* KATSAUS MENNEESEEN
Suomalaisen Musiikin Osuuskunta SMOK on musiikin ammattilaisten syksyllä 1997 perustama osuuskunta, joka verkottaa riippumattomat musiikintuottajat, tuotantoyhtiöt, musiikintekijät, säveltäjät sanoittajat, sovittajat, artistit ja muut alalla toimivat, yhdeksi kokonaisuudeksi. SMOKin tavoitteena on edistää ja kehittää jäsenistönsä elinkeinoa, kohottaen samalla suomalaisen musiikin tekijöiden ja esittäjien sekä koko viihdealan arvostusta. Lisäksi tavoitteena on tuoda alalle uusia kykyjä tarjoamalla heille yhteistyökumppaneiksi valmiin alan ammattilaisista muodostuvan jäsenverkoston. Esiintyvien artistien ja bändien lisäksi SMOKin tavoitteena ja lähtökohtana on kouluttaa ja työllistää viihdeteollisuuden palveluihin avainhenkilöstöä yrittäjiksi sekä yrityksien palvelukseen esim. promootio-, markkinointi-, manageri-, myyntipäällikkö- ja tuotantoapulaisen tehtäviin.

SMOKin alkuvaiheiden toiminnan painopisteenä oli uuden median hyödyntäminen ja tuottaminen sekä uusien sähköisten palvelupakettien innovointi ja kehittäminen alan johtavien yrityksien kanssa. SMOK solmi yhteistyösopimuksen Soneran kanssa 8.4.1998 (silloisen Telen kanssa) Telegalleriassa, Helsingissä sopimuksen allekirjoitustilaisuudesta. Yhteistyösopimus loi SMOKille hyvät puitteet kehittää erilaisia alan pilottiprojekteja kuten sähköinen promopaketti ja SMOK Jukebox yhteistyössä Soneran ja Teoston kanssa. SMOKin julkistamistilaisuus pidettiin 25.5.1998 Ravintola Kermassa, Helsingissä. Koko tilaisuus lähetettiin kahden tunnin mittaisena livekonserttina netissä yhteistyössä Soneran kanssa.